
Tietoa kirjasta
Finlandia-ehdokkaan raadollisen kaunis pienoisromaani.
1950-luvulle sijoittuva kertomus ankaran talven riivaamasta Pohjois-Pohjanmaan kylästä ja kynämiehestä, joka valitsi tiensä isänsä tahdosta piittaamatta. Kirjallisen maineen myötä hänestä on tullut kylän silmätikku, syrjään vetäytyvä ja köyhyyden koulima mies, jonka mielessä kajastelee rakkauden kaipuu. Onko menestyksen hintana yksinäisyys vai löytääkö hän kaipaamansa?
Haurun viides romaani kulkee hänen ylistetyn teoksensa Jääkannen jalanjäljillä. Se on kuin yhdistelmä Aki Ollikaisen Nälkävuotta ja Maria Jotunin, Rosa Liksomin ja Timo K. Mukan karua Pohjolaa.
Mitä muut ajattelevat
Arvostelut teokselle Viimeinen vuosi – E-kirja, Äänikirja
Kirjan kieli oli todella kaunista.
Mervi
Lauseet ovat kauniita ja täynnä erilaisia kielikuvia.
Karoliina
Vaati kolme luku/kuulo - kertaa. Ensimmäisellä oudoksuin. Toisella taisin oivaltaa. Kerran vielä ja olin ihastunut. Upealla kielellä piirretty ajankuva ja lämmöllä kerrottu työn ja elämän päätös.
Tuula
Henkilökohtaisesti En jotenkin saanut kiinni
Päivi