Viisikko salaperäisellä nummella

Viisikko salaperäisellä nummella

Tietoa kirjasta

Viisikko valloittaa taas!

Anne, Pauli ja Tim-koira ovat lomallaan ratsastuskoulussa, mutta Pauli viihtyy koko ajan huonommin. Syynä siihen on Henry eli Henrietta, tyttö joka on aivan liian taitava ratsastaja ja muutenkin ärsyttävän etevä. Onneksi Dick ja Leo sentään saapuvat omalta leiriltään ja koko Viisikko pääsee yhdessä retkeilemään nummille.

Serkukset tutustuvat myös pieneen resuiseen poikaan, Niiskuun, joka opettaa helle kulkureiden omia merkkejä. Mutta miksi kulkurit saapuvat asuntovaunuillaan nummelle aina säännöllisin väliajoin? Ja mihin johtavat ruostuneet vanhat junaraiteet, jotka löytyvät ruohon kätköistä? Viisikko saa pian havaita että salaperäinen nummi on kuin onkin nimensä veroinen.

Viisikko salaperäisellä nummella on ikimuistoisen Viisikko-sarjan kuudestoista seikkailu.

Enid Blyton (1897–1968) oli yksi 1900-luvun luetuimmista ja menestyneimmistä lasten- ja nuortenkirjailijoista ja UNESCOn laatiman listauksen mukaan maailman kaikkien aikojen käännetyin lastenkirjailija. Hänen valtava tuotantonsa käsittää yli 800 teosta, joista Suomessa ovat tunnetuimpia Viisikko-, Seikkailu-, SOS-, Salaisuus- ja Arvoitus-sarjat.

Mitä muut ajattelevat

Arvostelut teokselle Viisikko salaperäisellä nummella