Voi vauva!
Eka vuosi vanhempana ja kuinka siitä selvitään
- Maiju Majamaa, Nita Makkonen

Tietoa kirjasta
Kun vauva tulee taloon, mikään ei ole ennallaan. Vanhemmuus on ihanaa, mutta se herättää myös ristiriitaisia tunteita. Ensimmäisenä vuonna edessä on monia asioita, joita kukaan ei ole koskaan kertonut tuleville vanhemmille.
Voi vauva! tarjoaa lempeää vertaistukea vauvavuoden aallokoihin hyviä hetkiä unohtamatta. Kirjoittajat kertovat avoimesti ja samaistuttavasti kokemuksistaan – imetyksen haasteista, parisuhteen muuttumisesta, tukiverkoston puutteesta ja somen kaikkitietävistä vauvaryhmistä.
Kirjaan on haastateltu myös muita vanhempia ja asiantuntijoita. Oman tarinansa vanhemmuuden alkutaipaleelta kertovat muun muassa kirjailija Anna-Leena Härkönen, somevaikuttaja Natalia Salmela, sijoittaja Merja Mähkä, muusikko Leo Stillman ja taitoluisteluvalmentaja Beata Leppilampi.
Toimittajataustainen Maiju Majamaa työskentelee copywriterina. Hän on yksi Äiti aallokossa -kirjan (2018) tekijöistä. Maijun perheeseen kuuluvat mies ja kouluikäinen poika. Nita Makkonen työskentelee featuretoimittajana ja tuottajana. Hänen intohimonsa on kertoa tarinoita tavallisten ihmisten elämästä. Nitan perheeseen kuuluvat 3-vuotias tytär ja puoliso.
Mitä muut ajattelevat
Arvostelut teokselle Voi vauva! – E-kirja, Äänikirja
Odotin näin uudelta kirjalta enemmän ja modernimpaa näkemystä vanhemmuudesta. Kirjassa oli paljon hyvääkin, mutta tätätkin teosta värittää kirjoittajien näkemykset siitä, että äiti on se parempi vanhempi lapselle isän sijaan. Kirja korosti monia vanhanaikaisia näkemyksiä vanhemmuudesta, josta olisi mielestäni hyvä päästä eteenpäin. Myös kirjan nimi itsessään jo kertoo asenteista ”kuinka siitä selvitään” luo mielestäni vääränlaista kuvaa - ihan kuin vauva-arki olisi pelkkää selviytymistå. Kirja korosti monia negatiivisia asioita vanhemmuudessa, joita voisi katsoa myös positiivisemmista vinkkeleistä
Elisa