
Tietoa kirjasta
Esikoistrilleri Yksi meistä valehtelee pitää lukijansa kiehtovassa piinassa alusta loppuun.
Viisi oppilasta jää jälki-istuntoon, vain neljä selviää siitä hengissä. Jokainen on epäilty ja kaikilla on jotain salattavaa.
Bronwyn tähtää Yalen yliopistoon eikä ole koskaan rikkonut yhtäkään sääntöä. Koko koulun lemmikki Cooper on tähti baseballkentällä. Nate on paha poika ja ottaa jo ensiaskelia rikollisuralla. Tanssiaisten kuningatar Addy yrittää pitää kasassa täydellistä elämäänsä. Simon on luonut koulun pahamaineisen juoru-appin: hän tuntuu tietävän kaikkien pimeimmätkin salaisuudet.
Simon kuolee vuorokausi ennen kuin aikoi paljastaa jotain synkkää Bronwynin, Cooperin, Naten ja Addyn elämästä. Kuolinsyy ei ole onnettomuus, ja he kaikki ovat epäiltyjä.
Kaikilla on salaisuuksia. Vain sillä on merkitystä, kuinka pitkälle on valmis menemään niitä suojellakseen.
Karen M. McManus asuu Yhdysvaltain itärannikolla ja työskentelee markkinointi- ja viestintäalalla. Yksi meistä valehtelee on hänen esikoisteoksensa, ja se ampaisi heti ilmestyttyään New York Timesin Bestseller-listalle ja on pysynyt siellä siitä lähtien. Kirjasta on tekeillä Netflix-sarja.
Mitä muut ajattelevat
Arvostelut teokselle Yksi meistä valehtelee – Äänikirja, E-kirja
Kirja oli mielestäni surkea. Hahmot olivat TODELLA streotyyppisiä, juoni oli kliseinen ja epäselvä. Sarjaa tästä en todellakaan katsoisi. Tätä ennen nyt on tullut pelkkää hatea, mutta kirjan kunniaksi on sanottava, että konsepti oli edes vähän mielenkiintoinen. But, IT'S SO BAD I WANT TO GIVE IT A ZERO 😭
Ellen
Kirja on loistava, sopii henkilölle joka pitää pienestä jännityksen tunteesta ja draamasta. Kirjassa tapahtuu koko ajan kaikkea eikä tylsää hetkeä lukiessa/kuunnellessa ole. Kirjassa on jonkin verran vaikeita sanoja. Pystyn lämpimästi suosittelemaan👍🏻
Nea
Mukaansatempaava:))
Tää oli kivan jännittävä:) Alku oli vähän sekava, mutta puolesta välistä oli jo vaikeaa lopettaa. Tässä oli hyvä lukija ja kivat hahmot. Kannattaa kuunnella jos tykkää jännityksestä
Helka
Pettymys
Tätä on kehuttu niin paljon, että odotukseni olivat todella korkeat. Mielestäni tämä on kuitenkin melko tylsä teos, enkä voi estää itseäni tuntematta pienoista pettymystä. Odotin juonelta enemmän, eivätkä tarinan hahmotkaan hirveästi puhutelleet.
Tommi