Yön kantaja
- Katja Kallio

Tietoa kirjasta
Irtolaiselämää viettävä, levoton Amanda lentää kuumailmapallolentäjän rakastajattarena Pariisiin. Palattuaan Suomeen hänet passitetaan Seilin saarelle parantumattomasti mielisairaana.
Omalaatuisessa yhteisössä saaristolaiset, potilaat ja hoitajat elävät ikivanhojen kirjoittamattomien sääntöjen mukaan. Mutta Amanda on nukkunut tuhannen metrin korkeudessa ja antanut perhosparven laskeutua käsivarrelleen, eikä hänellä ole aikomustakaan sopeutua.
Mitä muut ajattelevat
Arvostelut teokselle Yön kantaja – E-kirja, Äänikirja
Lukija oli oikein hyvä. Tarinan ainekset erinomaiset. Kirja oli kuitenkin kirjoitettu ja koottu hyvin sekavasti. Siitä ei saanut otetta, eikä juonta tahtonut löytyä.
Suvi
Kaunis ja surullinen kertomus naisen asemasta ja psykiatrisen hoidon alkeellisuudesta. Lukijan ääntä olisi voinut kuunnella ikuisesti ❤️
Anu
Naisen ajatuksia - insania epileptica menstrualis
Jos on kävellyt Seilin poluilla, katsonut Nauvon ja Turun suuntaan, tähän kirjaan voi hyvin eläytyä - vaikkei kuumailmapallolla olisikaan matkustanut.
Brita
Tunnerikasta kuvausta sairastuneen mielen ja yhteiskunnan välisestä kitkasta.
Outi